Kirjaudu | Yhteystiedot

Olet tässäBlogit

Blogit


ARMON KOHTAAMINEN

Paavali mainitsee kaksi kertaa Galatalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa menneisyydestään juutalaisena. Hänen edistymisensä juutalaisuudessa oli todella merkittävä ja kunnioitettavaa. Oman todistuksensa mukaan hän oli varsin innokas lain ja käskyjen puolustaja. Hän oli valmis tekemän suuriakin uhrauksia uskon vakaumuksensa puolesta.

Juutalaisilla oli ja on ollut keskeinen osa kristinuskossa. Jumalan Sanan ilmestyminen ja Messiaan tulo pelastajana ovat vertaansa vailla olevia asioita. Olemme hedän kauttaan saaneet Jumalalta mitä suurimmat siunaukset.

Tuoreen tulokkaan tuntoja

Hienoa saada olla jälleen omassa kotiseurakunnassa. Viiden vuoden ulkomaanjakso oli meille perheenä todella antoisaa aikaa, mutta nyt oli aika tulla kotiin. Ei niin että väsyttäisi tai näky olisi loppunut lähetystyöstä, vaan näky ohjasi meitä pysähtymään tänne. Mikä näky? Miksi olemme täällä Jyväskylässä seurakuntatyössä? Minun tittelissäni lukee hienosti seurakunta- ja perhetyön pastori. Tästä herää itse kullekin omanlaisia ajatuksia ja odotuksia. Tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että nyt minä, Samuel Tedder, hoidan tässä seurakunnassa perheiden asiat.

Maahanmuuttajapastorin kynästä

Oltuani nyt Suomessa kolme vuotta, olen tyytyväinen ja melko hyvin sopeutunut moniin asioihin, mutta silti vielä kamppailen oman identiteettini kanssa täällä. Olen kiitollinen perheelleni, sukulaisille, ystävilleni ja työtovereilleni heidän tuestaan ja rohkaisustaan.

Tänä kesänä vietän ensimmäistä kertaa ”ansaittua” kesälomaa Suomessa. Olen siitä iloinen ja jännittynyt. Ehkä nyt on mahdollisuus viettää enemmän aikaa perheeni kanssa. Ilokseni myös tyttäreni ovat isänsä tavoin innostuneita kalastuksesta!

Mietteitä pääsiäisen alla

Näinä kevätkuukausina olen saanut olla ohjaajana Arja Pesoselle, joka tekee seurakuntamme kautta pastoraalisielunhoitoharjoittelua yhteistyössä sairaalapastoreiden kanssa, lähinnä Kyllön sairaalassa. Arjalla on vankka seurakuntapohja ja hoitaja itsekin perusammatiltaan. He ovat olleet miehensä Kalevin ja perheensä kanssa erilaisissa tehtävissä Australiassa ja Papua-Uusi-Guinealla ja näin tutustuneet lähetystyön arkeen. Nyt hänen harjoittelunsa käsittää sairaiden ihmisten lähinnä henkistä ja hengellistä auttamista.

Kuninkaallinen sinfonia

Musiikki on osa elämääni. Aivan pienestä aloitin soittamisen nokkahuilulla, sitten tuli kuvaan viulu jota soitin konservatoriossa, Jyväskylän Nuorten Kamariorkesterissa, myös seurakunnan kuorossa vuosia, sekä puhallinsoittimet soittokunnassa. Musiikki on ollut osa palvelutehtävääni vuosikymmenet Suomessa, Amerikoissa sekä Japanissa. Jumala on antanut meille uskoville musiikin Hänen palvontaan, ylistykseen ja taivaan kuningaskunnan evankeliumin eteenpäin viemiseksi kaikkialla maailmassa.

Uusi vuosi – vanhat kujeet?

Maailma muuttuu. Vain muutos on pysyvää. Tänä vuonna tavoitteena on 7% kasvu. Pyrimme taas parempaan suoritukseen kuin aiempina vuosina. Mitähän uutta ensi kuussa ja vuoden päästä? Minkälainen maailma on 5 vuoden kuluttua kun kaikki menee tällä vauhdilla eteenpäin? Hiomme organisaatiomme entistä tehokkaammaksi ja tavoitamme jotakin sellaista, mitä ei ole koskaan aiemmin nähty. Jätetään entinen taakse ja katsotaan uuteen ja parempaan. Kehitä itseäsi, satsaa koulutukseen ja suoriudut entistä tehokkaammin ja paremmin.

Pienen pojan kyyneleet

Olemme saaneet nauttia lapsenlapsistamme jo useamman vuoden ajan. Heitä on tällä hetkellä yhteensä seitsemän toinen toistaan suloisempaa ja virkeämpää ihmisenalkua. Vaikka suurin osa asuu kaukana, olemme heidän kanssaan yhteydessä viikoittain. Usein kuulemme heidän syvällisiä ajatuksiaan joko "livenä", tai vanhempiensa kertomana.

Ilon ja vapauden evankeliumi

Tiedotusvälineet ja ihmisten väliset keskustelut ovat tänään täynnä negatiivisia uutisia. Vaarallinen flunssa, kasvava työttömyys, onnettomuudet ja ihmisten pahuudet. Nämä täyttävät ajatuksemme ja puheemme. Mutta ovatko nuo uutiset ainoat, joita päivittäin kohtaamme? Onko meillä mitään, josta Paavali jo aikalaisiaan muistutti:

”Ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa,puhdasta,rakastettavaa ja kaunista,mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.” (Fil.4:8)

Uuden elämän syntyminen virkistää

Seurakunnan pastorin henkilökohtaiseen elämään kuuluu myös näitä ihmisen elämän iloja ja suruja ja tänä syksynä on meidän perheessä iloon ja kiitollisuuteen paljon aihetta. Nimittäin tämän syksyn syysloma oli meidän perheessä hyvin innoittava ja virkistävä kokemus. Lensimme puolisoni Uskon kanssa Itävaltaan Salzburgiin, katsomaan meidän ensimmäistä lastenlasta. Tyttäremme Sini ja hänen puolisonsa Bernd olivat saaneet poikalapsen syyskuun 13. päivä.

Uudistumisen ihme

Tervetuloa seurakuntamme uudistuneille kotisivuille.