Pienen pojan kyyneleet

Olemme saaneet nauttia lapsenlapsistamme jo useamman vuoden ajan. Heitä on tällä hetkellä yhteensä seitsemän toinen toistaan suloisempaa ja virkeämpää ihmisenalkua. Vaikka suurin osa asuu kaukana, olemme heidän kanssaan yhteydessä viikoittain. Usein kuulemme heidän syvällisiä ajatuksiaan joko "livenä", tai vanhempiensa kertomana.

Viime viikolla Mikail 3-v oli pyytänyt äidiltään luvan saada itkeä, jos rokotus neuvolassa sattuu. Äitinsä oli suostunut pyyntöön. Rokotushetkellä Mikail veti reippaasti housut kintuille ja täti antoi piikin pakaraan. Ja niinhän siinä kävi, sattuihan se. Mikail oli kuitenkin varmistanut asian jo etukäteen, joten oli helpottavaa ja jopa oikeutettua pienen pojan itku. Itku ei kauan kestänyt, mutta vapautti sopivasti sisäistä tuskaa, jonka rokotus aiheutti.

Me kaikki joudumme samaan tilanteeseen jossain vaiheessa elämäämme – miten reagoimme ulkoisen tai sisäisen kivun kohdatessa? Usein aikuisena emme halua, tai emme salli tunteiden tulevan pintaan. Suljemme sisimpämme, turrutamme itsemme ja suremme sisäänpäin.

On harhaanjohtavaa pyrkiä löytämään vain järjellinen selitys vaikeuksien keskellä. Meissä on jokaisessa herkkyytemme, jonka esiin tuominen on sallittua. Taivaallinen Isämme ei ylenkatso kyyneleitämme, eikä niiden vuodattaminen ole heikkouden merkki. Kyyneleet eivät myöskään ole epäuskoa, vaan sisimpämme tuskaa, jonka tulee saada virrata ulos. Särjettyä ja murtunutta sydäntä Herra ei hylkää. Hän antaa lohdutuksen ja ulospääsyn ahdistuksesta. Ja viimein kuivaa kaikki kyyneleet silmistämme.