Olet tässäToiminta / Jumalanpalvelukset / Jumalanpalvelukset
Jumalanpalvelukset
Koko seurakunta kokoontuu jumalanpalvelukseen sunnuntaisin klo 11. Seurakuntalaiset tulevat jumalanpalvelukseen kohtaamaan yhdessä Jumalaa sekä kuulemaan Raamatun opetusta. Jumalan kohtaaminen tapahtuu usein rukoillen ja ylistäen. Musiikilla on keskeinen sijansa jumalanpalveluksessa. Paitsi ylistykseen johdattavaa, musiikki voi tilanteen mukaan olla julistavaa tai sielunhoidollista.
Jumalanpalvelukseen tullaan myös kohtaamaan toisia ihmisiä, niinpä ennen jumalanpalvelusta ja sen jälkeen seurakunnan eteinen onkin usein täynnä iloista puheensorinaa. Toisinaan jumalanpalveluksen jälkeen alakerrassa on tarjolla kahvit tai jopa lounas, usein lähetystyön hyväksi. Jumalanpalveluksessa kerätään vapaaehtoinen rahalahja seurakunnan kautta tehtävään työhön.
Lähetystyötä pidetään esillä seurakunnan jumalanpalveluksissa säännöllisesti. Jumalanpalveluksissa nostetaan esille myös seurakunnan toiminnan ja opetuksen muita teemoja sekä huomioidaan juhlapyhät ja kirkkovuoden tapahtumat.
Seurakunnan toinen jumalanpalvelus on keskiviikkoisin klo 19 järjestettävä Tukikohta, jonka suunnittelussa huomioidaan erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset. Tukikohta noudattaa samoja periaatteita kuin sunnuntain jumalanpalvelus, mutta illan ulkoinen ilme ja sisältö on valmisteltu kohtaamaan nykynuoret. Tukikohtaan ovat kuitenkin tervetulleita kaikki, ikään katsomatta.
